Laivan viini taipuu moneen

Laivan viini taipuu moneen

Ei ole sattumaa, mitkä viinit päätyvät kantamaan Tallink Siljan tunnuksia. Satojen kandidaattien joukosta valitaan parhaat laivojen sommelierien ammattitaidolla.

Laivan nimikkoviinit ovat asiantuntijoiden hyväksi havaitsemia, helposti lähestyttäviä ja useimmille asiakkaille mieluisia. Laivan viinin tulee olla monikäyttöinen, joten liian persoonallinen ja erikoinen se ei voi maultaan olla. Valkoviinin pitää sopia lohen, muiden kalojen ja salaattien seuraksi, punaviinin on puolestaan pärjättävä kunnon pihville ja keskivahvoille juustoille. Kuohuviinin ja samppanjan pitää sopia tervetuliaisjuomaksi, aperitiiviksi ja esimerkiksi kalaruoille, äyriäisille ja mädille. Hinnaltaan laivan viinit ovat perinteisesti viinilistan edullisemmasta päästä, joten ne sopivat useammallekin kukkarolle.

Laivan viini valitaan tiukalla seulalla

Uudet laivan viinit valitaan kahden vuoden välein. Puoli vuotta kestävä hakuprosessi alkaa syksyllä, ja uudet viinit saapuvat laivoille toukokuussa. Kun Tallink Silja on ilmoittanut uusien viinien etsinnän alkaneeksi, viinintuottajat toimittavat testattavaksi omia ehdokkaitaan. Ne voivat olla kypsiä pullotteita tai näytteitä vielä tynnyrikypsytysvaiheessa olevista viineistä.

Arviointiraati kokoontuu vuodenvaihteessa. Kaksitoistahenkisen raadin työhön osallistuu asiantuntijoita kaikilta Tallink Siljan laivoilta. Raati arvioi sokkotestinä yli sata viiniä, mikä vaatii suurta ammattitaitoa, kokemusta ja keskittymiskykyä. Ensimmäisen arviointikierroksen jälkeen kustakin viinityypistä kahdeksan pääsee jatkokarsintaan, ja viime vaiheessa kutakin viinityyppiä on jäljellä kaksi.

Ratkaisu finalistien välillä tapahtuu tuottajien kanssa käytävissä neuvotteluissa, jolloin varmistutaan esimerkiksi viinien toimitusvarmuudesta. Onko tuottajalla kapasiteettia toimittaa vuodessa esimerkiksi kuohuviiniä 200 000 tasalaatuista 0,75 litran pulloa ja lisäksi 350 000 piccolopulloa?

Uusissa viineissä rieslingiä ja nestemäistä samettia

Tallink Siljan uudet hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset viinit sopivat niin ruoan kumppaniksi kuin sellaisenaan nautittavaksi.

Valkoviineistä ruokien suhteen monipuolisimpia ovat riesling-viinit, eikä siksi ole yllättävää, että myös uusi laivan valkoviini on nimenomaan riesling. Geil Rieslingin maussa on sitrusta, omenaa ja tuoreita yrttejä. Viini on erinomainen valinta kevyille kaloille, äyriäisille ja vaaleille lihoille, mutta sen raikas hapokkuus ja mineraalisuus leikkaavat myös rasvaisten kalojen, kuten siian ja lohikalojen, sekä jopa makkaroiden raskautta.

Laivan uusi punaviini Velluto Appassimento on nimensä mukaisesti samettinen ja täyteläinen seurusteluviini. Rubiininpunaisen viinissä tuoksuvat kypsät kirsikat.

Runsaanmakuiset pastaruoat ja grillattu liha viihtyvät erittäin hyvin Velluto Appassimenton seurassa.

Laivan kuohuviinin Brioso Spumanten hedelmäisessä maussa on vihreää omenaa ja kypsää päärynää. Suutuntumaltaan tämä hapokkuutta ja kevyttä makeutta yhdistävä viini on eloisa ja raikas. Brioso Spumante sopii aperitiiviksi sekä kylmien alkupalojen, salaattien, merenelävien ja valkoisen lihan seuraan.

Kaikista viineistä parhaiten läpi aterian nautittavaksi soveltuu samppanja, eli Pohjois-Ranskan Champagnessa tuotettu kuohuviini. Laivan samppanjaksi valitun Bauchet Brutin maussa on mantelin ja paahtoleivän vivahde. Pinot Noir-rypäle antaa viinille keveyttä ja runsautta. Samppanja on erityisen hyvä kumppani mereneläville ja vaikkapa sushille.

Sommelierien opastuksella oikea viini jokaiselle

Virallisten laivan viinien lisäksi Tallink Siljan viinivalikoimaan kuuluu yli 300 viiniä eri puolilta maailmaa. Aivan yksin laajaa valikoimaa ei tarvitse navigoida vaan laivan sommelierit avustavat kaikkia viinin ystäviä noviisista konkariin.

Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Bon Vivant on viinibaarin ja viinimyymälän yhdistelmä, jonka valikoima keskittyy erityisesti laatuviineihin. Vähemmänkin kokenut maistelija on tervetullut, asiakkaan todellakaan tarvitse olla viiniasiantuntija.

Jukka Anttila

– Neuvomme asiakasta mielellämme ja pyrimme yhdessä löytämään kullekin mieleisen ja sopivan hintaisen viinin, kertoo Silja Serenaden Bon Vivantin sommelieri Jukka Anttila.

Viinibaarin asiakkaat maistelevat viinejä todella innokkaasti. Normaalina iltana myydään reilut kaksisataa viiniannosta ja tuliaiskasseihin solahtaa satoja viinejä. Yhteensä Tallink Siljan laivoilla viiniä myydään vuodessa 3 miljoonaa litraa.

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä

Oletko nähnyt, miten kuohuviini avataan sapelilla? Kurkkaa videolta
Tutustu Tallink Siljan viinivalikoimaan
Lue lisää Bon Vivantista

comments powered by Disqus